Tapanamme on ollut vuosittain tehdä eräänlainen perinteitä kunnioittava kalareissu Hilmonkoskelle, missä koko perhokalastusuramme on oikeastaan saanut alkunsa. Täällä ei yleensä pyritä maksimaaliseen kalastustehokkuuteen, vaan fiilistellään paikkaa ja alkuaikoja.

Kyllä me tietysti kalastimmekin, ja tapahtumiakin oli. Vesi oli kuitenkin todella lämmintä ja kalat kovassa virrassa. Pinnassa viistävään streameriin tuli yöllä komeita tällejä, mutta eivät perhanat tarttuneet. Paitsi hauki kyllä tarttui, ja kovaa tarttuikin. Vaikka pirteän, puolikiloisen koskihauen väsyttely #4 vavalla oli todella hauskaa, oli kalan paljastuttua haueksi silti pienoinen pettymys, kun kohdekalana on taimen. Typeräähän se on olla pettynyt aidosta luonnonpedosta ja iloita kun saa istarilötkön. Asennekysymyshän se on ja kyllä oli taas itsetutkiskelun paikka.

Asiaan. Aamuyöstä, kun kaloista ei enää tullut havaintoja, oli hyvä väli käydä vetämässä parin tunnin unet. Seuraava päivä oli aurinkoinen ja helteinen, mikä myös hillitsi kalojen aktiivisuutta. Päivä menikin lähinnä auringosta ja paarmoista nauttien. Leo onnistui vielä kuitenkin röyhimään pohjan tuntumasta yhden mitallisen taimenen kuvattavaksi. Illalla nousi ukkonen ja lupa-aikakin lähenteli loppuaan, joten pakkasimme pillit pussiin, fiilistelimme ukkoset laavulla ja päätimme reissun kunnon rasvaryynäreihin.

Vanhempia raportteja Hilmolta:

– 03.09.2011

– 28.-29.06.2010

-Jyri