MM-joukkueen kisakuulumiset: Kalastusta sinisessä kanjonissa

Otimme joukkueen kanssa parin päivän verran tuntumaa viimeiseen kisakohteeseen, Blue-jokeen. MM-kilpailussa kalastettava Bluen osuus saa alkunsa Green Mountain Reservoirin padolta ja kisabiitit sijaitsevat padolta muutaman mailin verran alavirtaan. Kilpailualueen ja padon välissä Blue virtaa jyrkässä ja komeassa kanjonissa. Kanjonissa on myös Bluen public access –alue, missä meidän harjoittelu tapahtui.

Itse olin käynyt Bluella kalassa myös aikaisemmilla Amerikan reissuillani, joten ihan nollista harjoitteluun ei tarvinnut lähteä. Yksityisillä mailla sijaitsevan kilpailualueen yli kulkee yksi yleinen tie, joten kävimme joukkueen kanssa myös tutkailemassa jokea sillalta käsin, jotta kilpailualueen profiili tulisi tutuksi myös muulle joukkueelle. Jyrkässä kanjonissa sijaitseva yleinen kalastusalue on nimittäin profiililtaan hyvin erilainen, kuin kanjonin jälkeen alkava kilpailualue.

blogi-5-yksityisalueet-on-yleensa-merkitty-selkeasti-fiksuinta-pysytella-oikealla-puolella-aitaa
Yksityisalueet on yleensä merkitty selkeästi. Fiksuinta pysytellä oikealla puolella aitaa.

Bluen vesi on tällä hetkellä varsin korkealla, koska padosta juoksutetaan normaalia enemmän vettä viljelijöiden kasteluveden tarpeen johdosta. Korkea vesi tuo omat haasteensa kalastukseen, joka eroaakin varsin selvästi pienemmän Eaglen ja selkeästi isomman Coloradon kalastuksesta. Suomalaiseen koskikalastukseen tottuneelle joukkueelle Bluen korkea vesitilanne ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Monilla Keski- ja Etelä-Euroopan joukkueilla voi tehdä kalastuksen kanssa paljon tiukempaa, mutta aika näyttää.

Itse treeniä varten saimme kavuta kymmenien metrien jyrkän rinteen kanjonin pohjalle. Aika pian ilmeni, että moni muu joukkue oli jo käynyt paikalla harjoittelemassa ennen meitä. Ja olihan kyseessä myös suositun Blue-joen ainoa yleinen kalastusalue, jossa riitti myös muita kalastajia kilpailijoiden lisäksi. Kalat tuntuivat olevan hyvin varovaisia ja seurailivat paljon perhoja ottamatta niihin. Onneksi kalastuspaineen alla olevien kalojen kalastaminen ei ole kilpailijoille uutta ja siihenkin löydettiin lääkkeet. Treenien edetessä joukkue pääsi myös yhä paremmin perille kalojen käyttäytymisestä ja sijoittumisesta joessa. Kalastus muistutti tietyiltä osin hyvin pitkälti kotoisten Keski-Suomen koskien kalastusta.

blogi-5-kai-nayttaa-nymfauksen-mallia-blue-joen-jylhissa-maisemissa
Kai näyttää nymfauksen mallia Blue-joen jylhissä maisemissa.

blogi-5-tama-kirjolohi-oli-yksi-paivan-50-sentin-ylittaneista-kaloista
Tämä kirjolohi oli yksi päivän 50 sentin ylittäneistä kaloista

blogi-5-jyrkin-siiman-paassa-polskii-komea-kirjolohi-valitettavasti-tama-yksilo-paasi-karkuun-hetki-kuva
Jyrkin siiman päässä polskii komea kirjolohi. Valitettavasti tämä yksilö pääsi karkuun hetki kuvan ottamisen jälkeen.

Perhot ja tekniikat alkoivat päivän aikana hahmottua hyvin ja moni saapui illan tiimipalaveriin hyvin yhteneväisen perhovalikoiman kanssa. Illan päätteeksi saimme vielä kunnon hapotustreenin kiipeämällä ylös kanjonista.

Toinen kerta toden sanoo

Ensimmäisen Blue-päivän jäljiltä olimme tehneet pientä hienosäätöä perhoihin ja tekniikoihin. Norjalaisten kanssa järjestetyn barbeque-illallisen ja Eaglella vieteyn kalastuspäivän jälkeen suuntasimme jälleen takaisin Blue-joelle. Minulla oli aikaisemmilta reissuilta takataskussa tieto pienestä julkisesta alueesta aivan kilpailualueen vieressä, joten käytimme aamulla sen kortin. Näin kaikki pääsivät kalastamaan kilpailualueen olosuhteita vastaavalla jokiosuudella. Iltapäiväksi siirryimme jälleen takaisin kanjoniin, koska kilpailualueen läheisyydessä oleva alue on hyvin lyhyt, eikä siinä riitä kalastettavaa kuuden hengen joukkueelle kovin pitkäksi aikaa.

blogi-5-bluen-taimen-taistelee-viimeiseen-asti
Bluen taimen taistelee viimeiseen asti.

blogi-5-noin-40-senttinen-taimen-on-yleinen-saalis-blue-joella
Noin 40-senttinen taimen on yleinen saalis Blue-joella.

Lähdimme hienosäätämään edellisellä kerralla opittuja asioita ja tulosta näytti syntyvän, vaikka kalat olivat selvästi kovan kalastuspaineen alla. Onnistuimme löytämään vielä muutamia perhomalleja, jotka näyttivät toimivan häirityille kaloille. Asia, joka voisi auttaa meitä kilpailun edetessä.

Blue-päivät olivat kaiken kaikkiaan hyvin antoisia harjoituspäiviä. Kaiken kukkuraksi saimme viettää ne todella hienoissa maisemissa. Jatkossa keskitymme vielä ainakin Eagle-joen tekniikoiden hiomiseen. Toinen tärkeä pointti on saada koko joukkue täysin kuntoon. Kaitsu ja Jani ovat hieman sairastelleet ja muulla joukkueella alkaa myös olla flunssan oireita. Nyt onkin aika ottaa sopivassa suhteessa lepoa ja kalastusta, jotta niin miehet kuin tekniikat saadaan kuntoon kisaviikolle.

– Jarkko Suominen

blogi-5-jyrki-nymfaa-bluella-tarkkaavaisena
 Jyrki nymfaa Bluella tarkkaavaisena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s