Guideline LPXe V2 Spin

Tämän vuoden alussa Guideline toi markkinoille uuden Microwave-rengastuksen kahteen suosituimpaan LPXe V2 Spin –meritaimenvapaansa. Nämä vavat ovat olleet alkukauden Ruodon henkilökunnan käytössä ja tässä muutamia kalassa heränneitä ajatuksia.

9’6’’ 5-15g – Yllättävän voimakas

Kaupassa heilutellessa kaikkein ”makeimmalta” tuntuva vapasarjan kevyin keppi, 9’6’’ 5-15g, on yhtä makea myös kalavesillä. Vapa heittää hienosti esimerkiksi 8 grammaista Vajokin Pikku-Pettäjää, mutta edes 19 gramman Vekkuleista vapa ei ole moksiskaan. Optimi viehepaino tälle vavalle on 14-16 grammaa ja sitä on saatavilla vain uusilla Microwave-vaparenkailla varustettuna. Pehmeänä ja kokotoimisena tämä vapa on mukava heitettävä, mutta myös todella hyvä pitämään kalat kiinni. Keskipitkänä meritaimen keppinä 9’6’’ 5-15g toimii hyvin varsinkin rannalta, mutta myös veneestäkin. Rantamiehille tämä vapa on erityisen kohdallaan, sillä nyt kevyetkin kevennetyt saa lentämään tarpeeksi kauas!

Takakahvan mitoitus on ”ysikutosessa” hiukan lyhyempi kuin 11-jalkaisessa, joten vapa on näppärä myös käyttää esimerkiksi veneessä. Tämän 9’6”-vavan voisi kuvitella ottavansa mukaan Itä-Suomen isoille koskille ja kaivavansa esille, kun kalat ovat juuri heittokantaman ulkopuolella esimerkiksi Karvion niskalla tai Ruunaan koskilla.

LPXe_Blogi-2

10’ 10-30g – Rajumpi Microwave-vapa

Edellisen Microwave-vavan isoveli, 10’ 10-30g, on jo huomattavan paljon jämäkämpi heittäen hienosti isoimmatkin taimenvieheet. Vavassa on ruutia heittää todella pitkälle, mutta silti vapa on mukavan kokotoiminen. Taipuu kuormittaessa kahvaa myöten ja pitää kalat kivasti kiinni. Omiaan rantahommissa isommilla taimenvieheillä (+20g) ja myös Bombarda-kalastuksessa. Vapa saatavilla Microwave-renkailla, mutta myös normaaleilla vaparenkailla varustettuna.

11′ 5-25g – Pitkäheittoinen rantavapa

Käytännössä 11′ 5-25g on osoittautunut hienoksi heittotykiksi pienemmille vieheille. Pientä ja kevyttä 8 grammaista Pikku-Pettäjää kiskottiin kalareissuillamme rankkaan vastatuuleen sen verran pitkälle, että pari epäuskoista naurun hörähdystä pääsi ilmoille. Pitkällä vavalla kevyttä ja matalauintista viehettä oli myös helppo ohjailla kivien välistä oletettujen meritaimenten olinpaikkoihin. Painavampaa uistinta kiskottaessa aihion toiminta on johdonmukaista eikä vapa tilttaa vielä noin 27 grammaisella E.V. Trutallakaan (Isokynä). Tämä vapa on valinta rantakalastajalle, joka haluaa ulottuvuutta sekä kontrolloida uittoa matalissa vesissä. 11′ 5-25g on saatavilla vain normaaleilla titaanirenkailla varustettuna.

LPXe_Blogi-5

Pienet Microwave-renkaat

Uudet Microwave-vaparenkaat ovat huomiota herättävät. Ensimmäinen rengas muistuttaa avaruusalusta erikoisuudellaan ja kaikki loput renkaat ovat todella todella pienet. Ideana Guidelinen vaparengassuunnittelussa on ollut heittopituuden lisääminen. Ensimmäinen vaparengas supistaa avokelalta kieppuen juoksevan siiman viivasuoraksi ja näin ollen siima pääsee juoksemaan takkuilematta lopuista renkaista läpi. Tämä toden totta toimii ja näkyy heittopituuksissa positiivisena yllätyksenä!

Uusien Microwave-renkaiden kanssa huomasimme kuitenkin yhden ongelman. Tämä ei tosin kosketa muita kuin kaikkein hulluimpia kalamiehiä, sillä pakkaskelissä pienet renkaat tottakai menevät heti umpijäähän. Normaaleissa plussakeleissä tätä ongelmaa ei ole ja Ruoto suosittelee kaikkia haspelitaimenmiehiä kokeilemaan rohkeasti tätä uutuutta. Ette tule pettymään!

LPXE_Siima

4-osainen

Guideline LPXe V2 Spin –vavat ovat 4-osaisuutensa ansiosta omiaan tämän päivän reissaavalle kalamiehelle.  Vapojen mukana toimitetaan kova kuljetusputki, joka ainakin lentävälle kalamiehelle on pakollinen varuste. Myös vaeltaville kalamiehille neliosaisuus on plussaa, sillä esimerkiksi 9’6’’ 5-15g –vavan kuljetuspituus on vain noin 80 cm!

Neliosaisuutta kalastaessa ei huomaa. Kaikki kolme liitosta pysyvät hyvin tiukassa ja jos ne kerran pari päivässä kiristää, niin varmasti pysyy vapa kasassa. Ja ovathan tänä päivänä jo lähes kaikki perhovavatkin neliosaisia, sama on myös tervetullutta uistinvapoihin! Neljäosaisen vavan valmistus maksaa valmistajalle aavistuksen enemmän (samoin myös vapaputki) ja se näkyy hieman LPXe-vapojen hinnoissa verrattessa esimerkiksi Berkleyn vastaaviin. Joka tapauksessa myös laatu maksaa ja nämä vavat ovat todella laatuvapoja!

Yhteenveto

+ Neliosaisuus

+ Todella pitkäheittoinen

+ Kova kuljetusputki

+ Laadukas työnjälki

+ Pehmeä ja kokotoiminen

– Pienet renkaat eivät sovellu pakkaskeleille

Klikkaa tästä ja näe Guideline LPXe V2 Spin -vavat nettikaupassamme. Tai tule keskustan myymäläämme tutustumaan vapavalikoimaamme!

LPXe_Blogi-3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s