Tässä Niilon ja Heikin Kanadan reissun viimeinen osa.

Pohjoisessa kaikki on paremmin.

Vajaan viikon tuskailimme tulvivia jokia Campbell Riverin seutuvilla ja päätimme, että nyt saa riittää. Otimme yhteyttä saaren pohjoisosissa asuvaan oppaaseemme ja kyselimme, joskos siellä olisi hommat paremmassa jamassa. Vastaus tulikin nopeasti ja sieltä tuli loistavia uutisia. Sateet olivat tuoneet pohjoisen jokiin hurjat määrät Chumeja ja Cohorunikin oli vielä monella joella täydessä vauhdissa. Pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme kohti Port McNeilliä.

Olimme sopineet seuraavaksi päiväksi opastettua kalastusta, mutta kerkesimme ensin yhden päivän kalastamaan omillamme. Ajoimmekin suoraan eräälle hyväksi kehutulle Steelhead-joelle, jossa pitäisi olla myös Cohoja liikenteessä.

Saavuimme tälle melko syrjässä olevalle joelle puolen päivän jälkeen ja ajattelimme, että kalastamme pimeän tuloon saakka. Vesi oli vielä todella korkealla, mutta aivan kirkasta. Ei havaintoakaan mutaisuudesta. Näimme lukuisia Cohoja, niin kirkkaita kuin tummuneitakin ja muutama aivan kirkkaanpunainen kollikin kävi komeasti ilmassa.

Olin lukenut paikallisten keskustelupalstoilta, että kun kävelee tarpeeksi alas jokea, tulee uskomattoman hienoille pooleille, josta tavoittaa niin Cohot kuin Steelheaditkin lähes varmasti. Päätimme etsiä nämä poolit ja jatkoimme viitoitettua polkua alas jokivartta. Vihdoin kun saavuimme sankan sademetsän läpi poolille, johon polku päättyi, totesimme, että vesi on n. 0,5-1m liian ylhäällä, että kalastuksesta tulisi juuri mitään. Yhtä kohtaa siinä kuitenkin pystyi heittelemään, mutta munat jäi pataan. Tämä taisikin olla ainoa joki, jossa emme saaneet mitään kosketusta kaloihin.

Päätimme lähteä takaisin jo hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa ja matkalla kävimmekin kokeilemassa yhtä toista jokea, joka virtasi aivan Port McNeillin lähellä. Sieltä koukkuumme tarttui vain Pinkkejä ja suurin osa niistäkin oli jo huonossa kunnossa. Kylälle saavuttiin juuri sopivasti ennen hämärtymistä ja motellikin valikoitui sopivasti keskustasta. Haida-Way Motor Inn oli budjettiimme ja tarpeisiimme sopiva lukaali ja sisältyipä hintaan vielä aamiainenkin. Illan vietimme kylällä pyörien ja meinikiä tutkien. Seuraavana aamuna olisikin sitten aikainen herätys, sillä opas lupasi tulla noutamaan meitä klo 7.

Aamiaisen ja pikaisen pakkailun jälkeen raahauduimme ulos ja samalla hetkellä paikalle kurvasi oppaamme Perry Wilson. Pikaiset kädenpuristukset ja vapojen roudaaminen autosta toiseen ja matkaan kohti ”varmaa” jokea. Perry kertoi matkalla, että hänen vaimonsa oli valmistanut meille lounaan ja kyseli vielä allergioista varmistaakseen, ettei ketään tarvitse ruveta sairaalaan kuskaamaan kohtausten takia. Kerroin jo edellisenä iltana puhelimessa, että olen pähkinöille allerginen ja Perry vitsaili siitä, että ”no grown man want’s to put nuts in his mouth”. Kohdejoki sijaitsi vajaa tunnin ajomatkan päässä. Matka ei sinänsä ollut pitkä, mutta se oli lähes kokonaan ns. ”logging roadia” eli metsätietä, jossa liikennöi isoja tukkirekkoja tiheästi. Perille päästyämme, meitä odotti hieno näky: vuoristoista maisemaa halkoi kristallinkirkas joki, jossa uiskenteli valtava määrä hyvänkokoisia Chumeja. Sillalta pystyi spottaamaan helposti ainakin pari sataa kalaa, jotka olivat sillan alla olevissa montuissa. Osa oli jo kutupuuhissa, mutta seassa näkyi myös kirkkaampia kaloja, joka oli meidän kannalta erittäin hyvä asia.

Perry päätti viedä meidät jokea hieman ylöspäin ns. mutkapoolille. Se oli kuulemma paras paikka tavoittaa Cohoja kyseisestä joesta. Chumeja näytti olevan kaikkialla niin aloitimme yrittämällä Cohoa. Ei kerennyt kovin kauaa kulua kun koukussa olikin nätti yksilö. Se otti nopeasti uitettuun pieneen kuulapääliitsiin. Muutama potku, hyppy ja irti. Ei hirveästi haitannut meininkiä sillä hetkellä. Muutaman tunnin ajan jatkoin kalojen karkuuttelua ja viimeistään parin isomman irti päässeen chumin jälkeen oli todettava, että eivät ole helppoja pitää koukussa. Hyvin olemattoman tärpin jälkeen tuntuu raivoisaa ”head-shakea”, josta laji saakin nimityksen dog salmon, ja tämän jälkeen seuraa usein vahva pitkä syöksy. Pohjasiimoille mentiin käytännössä jokaisen vähänkään kookkaamman kalan kanssa. Nimenomaan head-shakesta tietää, että kala on suusta kiinni, kroppakalat tuntuvat tietysti erilaiselta.

Heikki oli samaan aikaan saanut yläpuoliselta poolilta nätin Sockeyen eli punalohen ja päätti tulla kalastamaan mutkapoolia. Itse olin jo siirtynyt hieman alaspäin. Perry kehoitti kokeilemaan vielä alempana olevaa tasaista virtakohtaa, jossa olimme spotanneet useita satoja kaloja. Jyrkkä rantapenkka ja nopeasti syvenevä vesi oli kuitenkin hankala yhtälö heittämisen kannalta ja päätimme lähteä lounastamaan. Aamupäivän saldo: Heikille yksi Sockeye ja minulla munat pataan. Lounaaksi oli tosiaan Perryn vaimon tekemiä lohitäytesämpylöitä, savustettua cohoa ja simpukkakeittoa. Loistopöperöt siis. Niiden avulla jaksoimmekin sitten kalastaa loppupäivän joen alimmaista poolia.

Pooli oli ns. vuorovesipooli, eli veden pinta vaihteli voimakkaasti riippuen vuorovedestä. Tämä tarkoitti sitä, että uutta kalaa tuli aina nousuvedellä lisää ja parhaat hetket olivatkin juuri kun vesi lähti nousemaan ja heti kun se lähti laskemaan. Lounaan aikana olimmekin katsoneet kun vesi alkoi hitaasti laskemaan ja samalla alkoi kauhea lätinä kun kalat aktivoituivat. Tapahtumia tuli tasaisesti, mutta eivät tahtoneet pysyä kiinni. Olin lopettelemassa laskua kun kuulin Heikin hihkaisun ylempää. Käännyin katsomaan ja samassa Perry huusi: ”STEELHEAD!”. Heikki oli siis koukuttanut sen kaikkein tavoitelluimman saaliskalan, mereen vaeltavan kirjolohen eli Steelheadin.

Se ei ollut mikään kovin suuri yksilö, mutta täysin kirkas ja tosi kaunis. Aikansa sitä väsyteltyään Heikki huikkasi Perrylle, että jos hän voisi auttaa kalan rantauttamisessa. Perry otti siimasta kiinni ja muistan hänen todenneen, että kala ei ole vielä valmis. Samassa se irtosi ja meni menojaan. Ei tosiaan ollut vielä valmista kauraa. Tärppi oli kuulemma unohtumaton. Raivoisa isku. Hieman tämän jälkeen tunsin omassa vavasa tärinää. Mitään tärppiä en ollut huomannut, mutta head-shakesta ei voinut erehtyä. Koukussa oli n. 15lb chumi. Naaraaksi iso. Otin väsytyksen rauhassa ja annoin kalan mennä kun se halusi. Muutaman minuutin kuluttua sainkin sen jo lähelle ja kuvattavaksi. Tummunut jo, mutta hyvässä kunnossa ja virtaa piisasi. Siihen oli hyvä lopettaa siltä päivältä. Perryn valtava Dodge lava-auto rämisteli helposti metsätietä takaisin Port McNeilliin. Perille päästyämme maksoimme opastuksesta ja olimme niin täpinöissämme, että unohdimme paikallisen tippikulttuurin täysin. Kävimmekin seuraavana päivänä viinakaupasta hakemassa Perrylle pullon single-malt viskiä. Kaikenkaikkiaan se oli ylivoimaisesti elämäni paras kalastuspäivä – siihen asti.

Seuraavana päivänä päätimme käydä kokeilemassa paria Perryn suosittelemaa jokea, joissa piti kuulemma olla sekä Cohoa ja Chumia hyvissä määrin. Emme kuitenkaan tavoittaneet muita kuin pinkkejä. Saimmepahan taas nähdä hienoja paikkoja ja valtavat määrät eläimiä. Eräälle poolille tultuamme näimme kuinka suuri valkopäämerikotka lehahti valtavan kuusen nokasta lentoon. Hetken päästä toinen, kolmas, neljäs jne. Yhteensä poolilta lähti 8 kotkaa. Illalla kävimme kaljalla paikallisessa sporttipubissa Perryn kanssa. Hän sanoi menevänsä aamulla tarkastamaan parin joen tilanteet ja kutsui meidät mukaan. Huippuhomma, tottakai mennään.

Toinen näistä joista oli Nimpkish, joka onkin koko saaren isoin joki. Alajuoksultaan n.100m leveä ja voimakasvirtainen. Siellä tuli vastaan ongelma, johon en ollut törmännyt Suomessa tai Norjassa kalastaessani koskaan. Jouduimme jakamaan poolin hylkeiden kanssa. Heikki pelästyi pahemman kerran kun pari metriä vavan kärjestä nousi musta pää kurkkimaan vedenpinnan yläpuolista meininkiä. Perry kalasteli toisella rannalla ja pisti tekstiviestillä, että siirrytään toiselle joelle kun hylkeet pelottelee kalat pois. Seuraavalla joella tapahtumat olivat kuitenkin lähes yhtä vähissä. Yhden Steelheadin jokipoikasen sain, mutta isommat kalat jäivät jokeen.

Kävimme vielä tarkastamassa Nimpkishin, mutta hylkeet olivat vieläkin terrorisoimassa poolia. Ilta alkoi hämärtää, joten oli taas aika lähteä motellille. Gus’s Bar and Grill kutsui taas kaljalle ja wingseille kuten aiempinakin päivinä. Seuraavaksi päiväksi oli taas hieman pitempi ajomatka tiedossa kun päätimme kokeilla onneamme ja ajaa samalle joelle, minne Perry meidät vei edellisenä päivänä. En halua paljastaa kyseisen joen nimeä internetissä yleisesti, mutta voin kyllä tietyin ehdoin kertoa sen reissuja suunnitteleville henkilöille.

Uskollinen Ford Fusionimme vei meidät helpohkosti perille ja selvisi ilman vahinkoja. Vuorovesipooli näytti hiljaiselta ja rannalla tepasteli karhu, joten päätimme suunnata ylöspäin. Kalastelimme ylimpiä pooleja aamupäivän ja saimmekin tapahtumia tiheästi. Heikki oli taas ”hot rod” ja onnistui rantauttamaan nätin Chumin sekä yhden Sockeyen. Minulla taas oli muutama todella hyvä kala kiinni, mutta eivät taaskaan tahtoneet pysyä kiinni. Olin kuitenkin löytänyt uuden luottoperhon Chumeille. Menimme taas mutkapoolille ja oli Heikin vuoro aloittaa. Itse menin alemmalle pätkälle ja sain juuri siimat veteen kun kuului huutoa.

Heikillä oli heti hyvä kala kiinni. Kelailin omat siimat pois ja lähdin katsomaan. Kala kuitenkin irtosi ennen kun kerkesin montaakaan askelta ottamaan. Muutama kirosana Heikiltä ja uutta heittoa perään. Ei kulunut montaakaan minuuttia kun kuului taas mölyä samasta suunnasta. Heikillä taas iso kala kiinni. En kuitenkaan tällä kertaa heti lähtenyt katsomaan vaan jatkoin kalastusta. Kymmenisen minuuttia myöhemmin päätin kuitenkin mennä tutkimaan, että mikäköhän mölli siellä on kun noin kauan kestää väsytys. Pääsin Heikin viereen ja otin muutaman väsyttelykuvan. Sen jälkeen rupesin huvikseni kuvaamaan videota ja ajattelin, että kohta se tuo kalan rantaan. Video venyi kuitenkin 24 minuutin mittaiseksi ja koko väsytys kesti n.45 minuuttia. Kala oli iso. Arvioimme painoa johonkin 25-30lb välille. Pienet poseeraukset ja kala takaisin uimaan. Siihen oli hyvä päättää aamupäivä.

Olimme varanneet hieman evästä mukaan ja sen jälkeen oli tarkoitus kalastaa vuorovesipoolia. Vesi olikin juuri lähtenyt nousuun ja tulimme täydelliseen aikaan paikalle. Lätinä kävi ja kaloja näkyi paljon. Kahlasimme pelipaikoille ja kovin kauaa ei kulunut kun Abelin jarru lauloi. Tärppi oli totuttua kovempi ja siimaa kiskoi tällä kertaa kirkas kala ja ehdin jo hetken luulla sitä Cohoksi tai Steelheadiksi. Kala oli kuitenkin sen verran iso, että todennäköisyys niin isoon Cohoon tai Steelheadiin oli aika pieni. Syöksytkin olivat Chumimaisen painavia. Sain kalan melko nopeasti väsymään ja arviolta n.16lb täinen chumi käsissä oli helppo hymyillä. Komein kalani siihen mennessä. Sain vielä toisen melko tuoreen kalan ja Heikkikin taisi ländätä vielä yhden. Kaikenkaikkiaan siis loistava päivä, vaikka kaloja kävikin käsissä vain muutama.

Pidimme yhden lepopäivän ja käytimme sen perhojensidontaan ja kylällä pyörimiseen. Söimme hyvin ja lepäsimme. Seuraavaks päiväksi taas uutta jokea tutkimaan. Perryn mukaan yksi varmimpia Chumijokia löytyisi vajaa tunnin ajomatkan päästä saaren länsirannikolta. Ajoimme paikalle ja olimme pienoisessa shokissa kun näimme kalojen määrän sillalta. Olimme nähneet isoja kaloja tiheästi, mutta tämä oli jotain uutta. Äkkiä joelle, Kivi-Sakset-Paperi aloitusvuorosta ja siima veteen. Heikki aloitti ja lähes joka heitolla oli joku tukistamassa perhoa.

Meininki oli lähes samanlainen kuin Pinkkejen kanssa, mutta kalat olivat isoja ja ilkeitä. Saimme yhteensä varmaan toistakymmentä hyvänkokoista Chumia ylös ja karkuutimme useita kymmeniä. Itse sain kolmella peräkkäisellä heitolla kalat ylös. Viimeisen kanssa jouduin vääntämään n. 25 minuuttia ja pitelemään kalaa tiukilla, ettei se lähtisi alas koskeen. Ylös nousikin n. 20lb täinen kala. Väriä oli kyljissä jo ja raidat näkyvissä, mutta täit tallella. Ei siis ollut kovin kauaa joessa ollut. Taas kerran oli helppo hymyillä. Kävimme vielä alemmallakin poolilla, mutta sitä terrorisoivat jälleen kerran hylkeet. Kohti motellia siis ja illan viettoon. Seuraava päivä olisikin sitten viimeinen kalastuspäivä.

Viimeisenä päivänä päätimme jälleen käydä samalla joella millä oltiin Perryn opastamana. Joella odotti yllätys. Perryn Dodge oli parkkeerattu sillan kupeeseen. Häntä ei näkynyt vuorovesipoolilla, joten ei ollut vaikeaa arvata mistä miehen löytäisi. Siellähän se väsytteli nättiä kalaa mutkapoolilla. Perryn veli oli myös mukana ja kalasteli ylintä monttua. Päivä kului mukavasti jutustellen ja rauhassa kalastellen. Pääsimme myös auttamaan paikallisen hatcheryn emokalapyynnissä. Nuottaverkko sillalta veteen ja kalat sumppuihin ja nopeasti laitokselle. Yksi ongelma kuitenkin muutaman verkonvedon jälkeen ilmeni. Verkolla ei ollut saatu yhtään naaraskalaa, joten koko homma oli ollut käytännössä turhaa. Aloitimme taas kalastamaan heti kun verkko oli nostettu ja ei aikaakaan kun räikkä taas pärisi.

Luottochumiperho toimi jälleen ja siimaa veti naaraskala! Hatcheryporukat olivat vielä rannalla ja kun tajusivat mutinastani, että siimassa on naaras, tuli sieltä kommenttia tyyliin: ”älä vaan uskallakaan antaa sen päästä karkuun”. Se oli tärkeä kala ja onneksi tuli ylös. Saimme paljon kiitosta avusta. Mukavaahan se oli auttaa hyvässä asiassa, vaikka verkko ei omiin kalastustapoihini kuulukaan. Vitsailimmekin heille, että olisimme nelistään voineet pyytää saman määrän chumeja samassa ajassa perhovavoilla. Loppupäivä kuluikin sitten tuoreiden kalojen perässä ja karhuja hätistellessä. Yksi tuli vähän turhan lähelle ja yritti varastaa Heikin reppua. Perry kuitenkin hätisti sen matkoihinsa. Tapahtumia tuli todella paljon, mutta kaloja ylös maltilliset määrät.  Päivän komein kala oli ehdottomasti Lancen iso kirkas kollichumi. Illalla mentiin porukalla syömään ja kaljoittelemaan Gus’s:iin. Jatkoimme sitten Heikin kanssa vielä iltaa pikkutunneille asti.

Herätyskello oli soimassa klo 7 ja lautta mantereelle lähtisi klo 13. Heräsimme kuitenkin vasta n. klo 11 ja totesimme, että tulee kiire keretä edes seuraavaan lauttaan joka lähtisi n. klo 15.30. Ajomatkaa oli kuitenkin yli 300km ja tavarat pakkaamatta. Päätimme vaan sulloa kaiken autoon ja järjestellä lauttamatkalla paremmin. Ajatuksia lennolta myöhästymisestäkin kävi mielessä, mutta onneksi kerkesimme juuri ja juuri.

Yhteenvetona reissusta voisi sanoa, että jos haluaa rahalleen vastinetta kalakilojen muodossa niin tyynenmerenlohet kyllä sitä antavat. Valtavista nousumääristä huolimatta tyynenmerenlohet eivät ole helppoja pyydettäviä. Tapahtumia vaan tulee väkisinkin paljon kun kalaa on niin uskomattoman tiheästi. Kroppakaloilta ei valitettavasti voi välttyä noilla seuduilla, mutta niiden määrää voi pienentää käyttämällä pienempiä-  ja Circle-mallisia koukkuja. Taas ollaan vähän viisaampia ja ensi syksyn reissusta tulee varmasti parempi.

Suuret kiitokset matkaseurasta Heikille, avusta ja vinkeistä Jari ”Tärppi-Japi” Koskelle sekä Pekka ”pjokela” Jokelalle! 

Special thanks to Perry Wilson for the guiding and mentoring! We’ll see you again in september!

Vastaavaa reissua suunnitteleville suosittelen tarkastamaan, että passi on tallessa ja lukemaan pienelläkin painetun printin auton vuokraehdoissa. 😀

Niilo/Ruoto