Tässä jatkoa Niilon ja Heikin Kanadan reissulle.

Campbell, Quinsam ja Pukkellaks

Qualicumin jälkeen siirryttiin Campbell Riverin kaupunkiin, jossa yövyttiin motellissa kaupungin etelälaidalla. Hyvin nukutun yön jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan Campbell Riverin sivujokea Quinsamia kun olimme kuulleet sen olevan hyvä paikka Springien/Chinookien ja Cohojen kannalta. Pääsimme joelle ja parkkeerasimme auton sopivan näköiselle levennykselle sillan viereen pari kilometriä jokisuulta ylöspäin. Ensimmäinen sopivan näköinen pooli syyniin ja veteen. Ensimmäisillä heitoilla tuli heti kalaa. Pinkkejä. Pukkeleita. Kyttyrälohia. Niitä oli aivan tajuton määrä niin joessa, kuin rannoillakin mädäntyneenä ja karhujen syöminä.

Koukutettiin yhdestä poolista varmasti toista sataa kalaa parin tunnin aikana. Suuri osa oli taas kyljistä tai evistä kiinni. Kroppakaloilta ei vaan voinut välttyä. Quinsamissa oli laskettu siihen mennessä yli miljoona noussutta kyttyrälohta. Kyllästyimmekin niiden onkimiseen hyvin nopeasti ja päätimme vaihtaa Campbellille, josta toivoimme löytävämme muitakin kaloja. Vaikka muut joet olivat sateiden johdosta värjääntyneet lähes maitokahvin väriseksi, oli Campbell River edelleen kirkas siinä sijaitsevan padon ja vesivoimalan johdosta. Campbell Riverin virtaaman vaihtelut ovat myös samasta syystä pienempiä kuin muiden alueen jokien.

Campbell River on Vancouver Islandin mittapuulla iso joki. Leveyttä löytyy paikoitellen lähes 100 metriä ja virta on kova. Löysimme heti hienon näköisen poolin joen kalastettavan osuuden yläosilta ja ryhdyimme kalastamaan. Näimme useita isoja Chinookeja käyvän ilmassa ja olipa joukossa muutamia kirkkaita Cohojakin. Kalastamamme pooli oli siitä hankala, että virta oli kova, eikä pohjan muodoista saanut selvyyttä. Heittelimme jonkun aikaa tuloksetta ja ainoa tapahtuma oli pohjalle menetetty Skagit-pää katkenneen juoksusiiman takia. Tarkastelin siimaa myöhemmin ja huomasin sen olleen rispaantunut pahasti. Lopetimme kalastuksen siltä päivältä ja lähdimme motellille sitomaan perhoja.

Seuraavan yön rankkasateet saivat jokien pinnat nousemaan hurjasti ja jäimme käytännössä jumiin Campbellille, sillä se oli ainoa joki, joka pysyi kirkkaana ja kalastettavana. Tapasimme joella englantilaiset kaverukset, jotka olivat käyneet saarella jo vuosia ja iäkkäinä eivät enää vaivautuneet puskaisimmille joille vaan pysyttelivät tienvarsipaikoilla kuten Campbell ja Quinsam. He kertoivat, että meidän kannattaisi käydä kokeilemassa Quinsam River Hatcheryn rajoitusalueen alapuolelta Cohoja. He olivat saaneet useita kaloja lippaa heittämällä ja olivat onnistuneet välttämään pinkit. Näyttivätpä meille myös ottiperhonsa ”Snot Fly:n”. Erikoinen pösäys, jolla pitäisi kuulemma nousta erityisen hyvin Chinookeja. Värivaihtoehtoja on lukematon määrä ja sidonta on helppoa: Egg Yarnista ”siipi” ja eri värisestä Egg Yarnista tuppo siiven eteen.

Vesisateet nostivat Quinsamin pintaa suunnilleen 50 cm ja se toi tuoreet Cohot jokeen massoittain. Saimme hirvittävät määrät tärppejä ja pääsimme väsyttelemään näitä upeita kaloja, mutta kuten Chinookien kanssa Qualicumillakin, Cohot olivat hankalia rantauttaa. Täysin erilaiset kalastustekniikat toivat kuitenkin eroa muiden lajien kalastukseen ja mielenkiinto pysyi yllä vaikka kaloja ei juuri noussutkaan. Juuri pinnan alla nopeasti uitettu tinseli tuntui toimivan hyvin ja tärpit olivat raivokkaita. Onnistunutta vastaiskua seurasi aina useitaa hyppyjä ja pitkä spurtti alavirtaan. Yritimme hillitä niiden vauhtia kiristämällä keloista jarruja, mutta turhaan. Eivät pysähtyneet. Hauskaa oli, vaikka emme yhtään suukalaa saanutkaan siitä paikasta (pinkkejä lukuunottamatta).

Eräs paikallinen onkimies kehotti kokeilemaan Hatcheryn yläpuolelta, sillä siellä olisi parempia paikkoja väsytyksen kannalta. Heti ensimmäisillä heitoilla Heikki tartutti pirtsakan kalan. Luulimme sitä alkuun steelheadiksi kyljessä vilkkuneen punertavan värin perusteella ja vapautimme kalan kiireellä analysoimatta sitä sen tarkemmin. Jälkeenpäin kuvasta huomattiin, että Cohohan se olikin. Valkoiset ikenet paljastivat tämän ei niin kirkkaan ja kauniin yksilön. Samasta poolista saimme mahtavia tärppejä cohoilta ja kalastus oli mutaisesta vedestä huolimatta hyvää ja tapahtumarikasta. Ainoastaan valtava määrä pinkkejä häiritsi touhua.

Campbellillä ja Quinsamilla vietimme yhteensä 5 päivää ja kylä tulikin melko tutuksi. Pari kalastus-/metsästysliikettä kävimme koluamassa ja tutkimassa paikallista tarjontaa. Ostimmekin vielä muutamia erikoisempia sidontamateriaaleja, joita ei ole Suomessa saatavilla (vielä) ja kehitimme niistä perhoja vinkkien perusteella kokeiluun.

Satojen pinkkien ja lukuisien kroppakalojen jälkeen päätimme, että nyt saa luvan riittää ja lähdimme pohjoiseen. Sovimme oppaan seuraavalle päivälle ja lähdimme ajamaan kohti Port McNeil -nimistä kylää. Vedet olivat kuulemma siellä kirkastuneet ja lupaukset isoista Chumeista saivat kädet tärisemään.

t: Niilo/Ruoto

Tyynenmeren lohien kalastus eroaa suuresti atlantinlohen kalastuksesta ja suun ulkopuolelta tartutetut kalat ovat arkipäivää. Kalastajien toimesta ”kroppakalat”  vapautetaan tietenkin aina mahdollisimman kivuttomasti eikä niitä jäädä sen enempää kuvaamaan tai ihmettelemään.