Finnmark on ollut meillä kaikilla jo pitkään paikka, joka on täytynyt käydä kokemassa. Heinäkuun puolessavälissä se vihdoin päätyi navigaattorin määränpääksi. Kokoonpanona meillä oli Ruoto-porukan lisäksi vahvistuksena myös Jussi.

Matkaan lähdettiin sunnuntaina illalla n. klo 23:00, heti kun Leo oli selvinnyt edelliseltä reissultaan Vaasaan sekä luvat saatiin tulostettua. Kari oli jo ottanut 5 päivän varaslähdön pohjoiseen, UK-puistoon, ja meidän oli määrä poimia hänet kyytiin Rovaniemeltä maanantai aamuna. Muutaman mutkan ja Rovaniemen jälkeen olimmekin jo lähestymässä Norjan rajaa. Vähän matkaa siitä vielä niin astuimme autosta maalle tuntemattomalle. Kello oli jo iltapäivän puolella ja paikka oli Kautokeino.

Seuraavana vuorossa olikin desinfiointipaikan metsästys – ”How hard can it be?!”. Niinhän sitä luulisi. Joka paikasta missä kävimme, saimme jotain vihjeitä, osoitteita ja puhelinnumeroita, jotka veivät aina vain seuraavalle vesiperälle. Noh, löytyihän se vihdoin, emmekä taida olla ainoita jotka ovat olleet joskus Kautokeinossa hukassa. Kieliä ei puhuta, nettiä ei voi käyttää (kallista), eikä missään mitään opasteita. Muistakaahan nuorukaiset ja vanhukset siis: Luvat voi ostaa ja kamat desinfioida samassa paikassa, Kautokeino Villmarkcenterissä, joka sijaitsee kylän ainoan Esson vieressä. Tarkempi osoite: Hannoluohkka 2B, 9520 Norja

Kun välineet saatiin vihdoin desinfioitua, lähdimme todistukset takataskussa leiripaikan hakuun. Matkalla pysähdyimme ihastelemaan Pikefossenia, joka on myös kuulemma kova kalapaikka. Tällä kertaa oli kuitenkin sen verran virvelinviskojaa rannalla, että päätimme jatkaa matkaamme suosiolla Masijoen suuntaan. Noh, kyllähän niitä parkkipaikkoja ja tienlevennyksiä löytyi, mutta jos ne eivät olleet lähellä vettä, ne olivat täynnä autoja. Täytyi siis jatkaa etsimistä. Kun paikka vihdoin löytyi, aikaa etsimisessä oli mennyt niin paljon, että päätimme mennä puikoksi telttaan heti leirin pystytyksen jälkeen. Olihan joillakin meistä mennyt jo yli 30 tuntia valvoessa.

4-5 tunnin päästä nousimme, keitimme aamukaffet ja mietimme päivän suunnitelmia. Olimme leiripaikkaa etsiessä huomanneet puron laskevan järveen, jonka rannalla leirimme siis oli. Kun järvikin näytti kiinnostavalta, päätimme jäädä puoleksi päiväksi tutkimaan näitä lähipaikkoja. Suuntasimme ensin purolle, joka osoittautuikin kapeaksi ja erittäin syväksi, sellaiseksi mitä yleensä näkee elokuvissa. Pohja erottui selkeästi ja tiesimme, että mikäli meinaisimme saada tuolta jotakin, täytyisi meidän olla todella varovaisia. Noh, ei vissiin ihan taidot riittäneet, koska puro vaikutti olevan aivan tyhjä. Samoin järvi, jota hetken matkaa kokeiltiin palatessamme takaisin leiriin. Ehkä illalla olisi paremmat setit?

Purolla meni puolipäivää tallustellessa ja päätimme laatia jatkosuunnitelmia eväiden kera. Seuraavaksi kohteeksi valittiin Masijoki, joka virtaa 93 tien ali Masin kylän kohdasta ja yhtyy hieman alempana Kautokeinoelvaan. Sillan kohdalta joki näytti olevan erittäin kuiva ja ellemme olisi saaneet vihiä ylävirran suunnalla olevista suvannoista, olisi saattanut jäädä Masi kokematta. Kuivista joenpenkoista huolimatta lähdimme siis tallustamaan jokea ylöspäin. Sielä Masijoki näytti kartankin mukaan kapenevan reilusti, mikä vihjaisisi syvemmästä vedestä. Kokeilimme matkallakin heittelyn arvoisia paikkoja, mutta läsnä näytti olevan ainoastaan lastentarhalaisia – 20-35cm taimenia nousi joka toisella heitolla. Muutaman kilometrin jälkeen joki alkoi kapenemaan jyrkkien kallioiden väliin, mikä synnytti paikoin erittäinkin syviä monttuja. Kiipesimme tietysti ensimmäisen vastaan tulleen montun yllä kohoavalle kalliolle bongailemaan kaloja, ja kyllähän niitä näkyi! Isoja harjuksia ja siikoja oli monttu täynnä! Yksi hyvän kokoinen taimenkin näytti varanneen itselleen paikan erään kiven edustalta. Kalat näyttivät olevan syönnillään ja hipsimmekin hetken tarkkailun jälkeen vastarannalle yrittämään. Pinturit kehiin ja viskomaan.

Ei mennyt kauaa kun 30-40cm harjusta alkoi nousemaan pinturiin. Kaikki saivat kalansa ja muutama päätyi nuotiollekin samassa tohinassa. Bongaamamme taimen ja isot siiat jäivät kylläkin monttuun, vaikka streamerit ja pupatkin saivat peliaikaa. Noh, eikun ylöspäin. Paikat sen kun kaunistuivat ja hyvän kokoisia kalojakin näkyi välillä kivien lomassa. Eivät vaan kelpuuttaneet perhoja. Liekkö menimme taas liian rohkeasti liian lähelle, vai häiritsikö aurinkoinen päivä ja matala vesi kalojen ruokahaluja. Noh, harreja ja niitä samoja pikkutaimenia nousi päivän mittaan tasaiseen tahtiin. Kalastelimme jokea yöhön niin pitkään kuin jaksoimme ja sitten suuntasimme takaisin leiriin.

Yöunien jälkeen alkoi jälleen sotasuunnitelmien laatiminen. Tämän päivän ajattelimme kiinnittää  kokonaisuudessaan Masijoen yläosien kalastukseen. Kartan mukaan sinne meni pieni metsätie, joka ylitti  Masijoen 5-8km ylempää, kuin missä olimme olleet edellisenä päivänä. Epäröimme kuitenkin valintaa koko kalastuskamojen pakkaamisen ajan, huonon tien ja vesitilanteen vuoksi. ”Olisiko Masi ainoastaan pieni puro niin ylhäällä, ja miten tien käy noiden jatkuvasti ylittävien sadekuurojen jälkeen?”. Matkaa sitä pikkutietä oli kuitenkin 10km suuntaansa, joten pelkäsimme menettävämme ison osan kalastuspäivästä, mikäli tutkimusmatka menisi täysin pieleen. Spekulointi jatkui myös autossa melko kiivaana. Viimeistään siinä vaiheessa kun ohitimme käännöksen pienelle metsätielle, jossa oli kaksi rengasuraa reunoilla ja paksu, korkea pöheikkö niiden välissä, päätimme yhteistuumin käydä ensin vilkaisemassa Masin ja Kautokeinoelvan risteyskohdan, jos vaikka siellä olisi kaloja. (Urheilullinen jokapaikan ooppelimme ja vapaana rämisevä äänenvaimennin eivät rohkaisseet lähtemään tuolle taipaleelle).

Autoja ja kalastajia näkyi ainakin olevan. Onneksi nämä veikot olivat olleet kaikki nähtävästi yötä myöten kalalla ja nyt kahluukengät kuivuivat autoja vasten. Saimme siis olla joella aikalailla yksin. Viimeiset kaveritkin häipyivät nukkumaan kun saavuimme Kautokeinoelvan rantaan.

Ei tarvinnut kauaa rannassa viskoa kun kalat alkoivat ilmoittamaan läsnäolostaan. Ensin yksi, sitten toinen perään. Komeita ilmalentoja ja voimakkaita pyörteitä pinnassa! Kalat näyttivät syövän pinnasta, joten pinturit pääsivät hommiin. Kohta olikin muutama harjus ja pienehkö taimen käytetty rannalla. Liikuimme pikkuhiljaa ylävirtaan kalastellen ja uhkarohkeita sopuleita väistellen. Jokunen pikkukala välillä retuutti perhoja, mutta mitään isompaa ei erehtynyt perhoon. Kohta alkoi suolistokin muistutella lounaasta, mutta ruokakalat olivat vielä joessa. Hätä ei kuitenkaan kauaa ollut tämän näköinen, sillä siikaparvi sattui kuin tilauksesta kohdalle ja kohta nuotiolla paistuikin pari mokomaa. Voiko olla mitään parempaa, kuin Maalahden limppu, jossa päällä reippaasti voita ja nuotiolla laitettua siikaa!? Mmm..

Lounaan aikana taivaalle oli alkanut kerääntyä tummia pilviä ja taisi ukkonenkin hieman jyrähdellä ja kohta satoikin ihan kunnolla. Tästä huolimatta palasimme joelle, jossa näkyi taas harvakseltaan pintakäyntejä. Jyri paineli alemmas, jossa aiemmin päivällä oli käynyt pinturissa hieman paremman kokoinen kala. Muut kiersivät saman tien ylös aina niskalle asti. Ilta oli jo kääntynyt yöksi ja sadekin lakannut. Kalojen pintakäynnit olivat muuttuneet tuikeista aggressiivisiksi pyörähdyksiksi ja pari isompaa kalaa möyrysi pinnassa pikkukalojen perässä. Tinseliä siiman jatkeeksi ja kohta Leo väsyttelikin rantaan upealla värityksellä varustetun 45cm taimenen. Pari kalaa oli aiemminkin käynyt perhoa maistamassa. Jyri tuli myös alhaalta parin iltapalaksi antautuneen harjuksen kanssa ja suuntasi saman tien niskalle. Leolla oli ollut niskalla tapahtumia tinseliin, joten tinseli päätyi myös Jyrin siiman päähän. Muutama heitto niskalla ja kohta tätäkin tinseliä vietiin aivan pinnan tuntumasta. Vietiin sitten kerralla perukkeineen päivineen. Damn! Oli ilmeisesti johonkin päässyt hankaamaan kun katkesi tyvestä yllättävän helposti. Älkää siis olko yhtä laiskoja ja tarkastakaa perukkeen kunto tarpeeksi usein! Tälle yölle ei sitten kummempia tapahtumia tullutkaan ja aamun sarastaessa suuntasimme taas leiriin syömään ja nukkumaan.

Edellisen yön tapahtumat jättivät sen verran tavaraa hampaankoloon, että päätimme kalastaa seuraavankin yön Kautokeinoelvaa Masijoen suun tuntumassa. Kun pääsimme pelipaikoille, Jyri lähti Karin kanssa tarkastamaan alelmpana näkyvän leveän niskan ja koskenpätkän. Leo ja Jussi suuntasivat ylöspäin eilisille ottipaikoille. Jyrillä oli alhalla olevalla niskalla kaksi hyvän kokoista kalaa tinselissä, mutta pääsivät jo parin potkun jälkeen karkuun. Yrh! Tällä aikaa Leo olikin väsytellyt haaviin komean tinseli-imurin, jolla oli pituutta 57 cm. Pullea kaveri sai vapautensa ja liukeni nopean ihailun jälkeen joen uomaan. Kalastusta jatkettiin sinnikkäästi aamuun asti, Jussin ja Karin venähtäneitä pikkutirsoja lukuunottamatta – 3h autossa ruuan päälle. Loppuyö kuitenkin tarjosi vain muutaman kunnon karkuutuksen ja jokusen 35cm+ taimenen. Aamun sarastaessa päätimmekin, että on aika saattaa tämän vuoden Finnmarkin reissu päätökseen ja suunnata pyttipannun kautta nukkumaan.

Aamulla odotti tietysti se pakollinen leirin purkaminen ja haikea suuntaaminen kohti Suomen rajaa. Tästä reissu jatkui Jyrin osalta kohti uusia seikkailuja Välimeren suunnille ja muu konkkaronkka suuntasi Leville saunomaan. Tottakai Levin suunnillakin piti koittaa Ounasjokea sekä sen ympäristössä olevia muita pienempiä puroja, ilman mitään suurempia mainintoja. Valitettavasti.

Aikaa oli vähän, mutta tulipahan kuitenkin Finnmarkkia vilkaistua. Näillä kokemuksilla uutta Finnmarkin reissua kalenteriin vuodelle 2012! Kettu kuittaa.

LISÄÄ KUVIA RUODON FACERYHMÄSSÄ: Ruoto – For Fly Fishing

INFO:

Luvat ja desinfioinnin hoitaa Kautokeinossa mm. Kautokeinon Villmarkcenter.

Osoite: Hannoluohkka 2B, 9520 Norja (Esson vieressä). Samassa paikassa desinfioit myös kalastusvermeesi. Maksuvälineinä kävi eurot ja Norjan kruunut (ainakin siis tänä vuonna).

Ja kun kerta eletään jo vuotta 2011, kalastusluvat myös Finnmarkkiin voi ostaa netistä: www.laksefisk.no