Kahtena viimeisenä päivänä vesi edelleen nousi ja vedenlämmöt putosivat muutamalla asteella. Fins Fly Fishingin Reisan reissun toiseksi viimeinen lupa tarjosi silti runsaasti tapahtumia.
Ilmeisesti nousuparvi pysähtyi kohdalleni sillä tartutin ja karkuutin samasta ”reiästä” kolme kalaa peräkkäin. Yksi tuli rantakiville asti mutta irtosi syöstessä uudestaan kohti päävirtaa. Siirryin hetken kuluttua kalastamaan toista poolia ylävirrassa ja onnistuin taas tavoittamaan yhden kirkkaan nousukkaan joka pysyi kiinni perille asti. Se oli noin 9-kiloinen naaraslohi joka tarjosi dramatiikkaa kosken niskalla. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Reissun päätyttyä voimme todeta että olemme tehneet kovasti töitä sekä ennen tänne tuloa että varsinaisen kalastusviikon aikana. Olemme kävelleet jokivartta kymmeniä kilometrejä, vaihdeltu paikkoja usein sekä kokeiltu eri siimoja ja sidottu paikan päällä uusia perhoja. Auton mittariinkin oli kotiin tultua kertynyt lähes 4000 kilometriä!
Loppujen lopuksi olimme onnekkaita haastavasta kalastuksesta huolimatta. Täytyy myös antaa suuret kiitokset lukuisista vinkeistä, joita saimme kokeneilta Reisan kävijöiltä, kuten esim. Göran Hannerforsilta, joka on kalastanut lohta joella vuodesta 1989.
Silti moni kysymys jäi vastausta vaille Reisan tulevaisuutta ajatellen. Lähes kaikki tapaamamme kalastajat sekä paikalliset asukkaat olivat todella huolissaan lohien pienistä määristä. Luonnollista vaihtelua vai ulkopuolisten tekijöiden huono ja jatkuva vaikutus?
Moni joutui palaamaan kotiin pettyneenä avausviikoilta ilman saalista vaikka vettä oli runsaasti ja olosuhteet melko hyvät. On selvä, että 2013 ja 2014 ovat heikoimpia vuosia pitkään aikaan. Kalastusviikollamme pidettiin jo kriisikokous ja jää nähtäväksi, seuraako siitä lisärajoituksia loppukaudelle. Reisalla kalastusta vaikeuttaa lisäksi majoituksen ja lupien järjestäminen, sekavuutta ilmenee usein näiden suhteen.
Toivomme että Reisan arvokas lohikanta vahvistuu ja että kalastuskulttuuria voidaan kehittää jotta kaikki osapuolet olisivat tyytyväisiä!
Terveisin Johan Gréus, Fins fly fishing
Lue myös Fins Fly Fishingin ensimmäinen ja toinen osa reissurapsasta.
Kategoriat:Kaikki artikkelit, Kalareissut