Tärkeämpää kuin hieno ja kallis vapa, on oikeanlainen heittotekniikka ja siimanhallintataito. Niinpä Ruodossa on sen perustamisesta lähtien harjoiteltu joka keskiviikko heittämistä.
Heittämässä on ollut parhaimmillaan toistakymmentä monen tasoista heittäjää. Huonommalla säällä porukkaa on tosin ollut vähemmän. Mukaan mahtuu kaikki; ne jotka ei ole koskaan heittänyt, kuten myös ne jotka on koko ikänsä heittänyt. Ideana on ollut se että kaikki oppettavat toisiaan. Ruodon perhonheittopuistoon mahtuisi vaikka sata heittäjää, jonka takia ajattelimme sitä näin julkisesti ruveta mainostamaan.
Ota oma vapasi ja siimasi mukaan, tai lainaa Ruodon demovehkeitä. Tapana on ollut aloittaa ”joskus töiden jälkeen”, eli n. klo 16.30-17. Paikka on siis puisto tien toisella puolella Ruodosta katsottuna (Pihlajamäentien ja Viikintien liikenneympyrä). Ilmaisia parkkipaikkoja ”loputtomasti” viereisen Prisman parkkihallissa.
Nähdään puistossa!
Kategoriat:Kaikki artikkelit, Kilpaperhonheitto, ruoto SHOPissa tapahtuu