Kun Jyri oli Sartan jälkeen heitetty Kemin juna-asemalle ja arkisiin seikkailuihin, suuntasimme Karin kanssa kohti pohjoista. Tarkemmin sanottuna Urho Kekkosen Kansallispuistoa ja sen vesiä. Paikka on Ruodolle ennestään tuttu ja tämä taisi olla jo kuudes kerta kun joku meistä käy kyseisellä joella. Paikalliset ystävämme pyysivät, että vaalisimme yllä paikan salamyhkäisyyttä ja pitäisimme sen salassa, joten valitettavasti emme voi paikan nimeä blogiin laittaa. Tylsää, eikö totta.. Itse en kannata tällaista paikkojen salailua, varsinkin kun on perhokalastajista kuitenkin kyse, mutta lupaus on lupaus. Omasta mielestäni jos joku tuonne etelästä vaivautuu lähtemään, täytyy sen olla sen verran asiaansa omistautunut ihminen, että kunnoitusta jokea ja luontoa kohtaan löytyy jo ennestään. Hän olisi todennäköisesti hyvä vieras. Tällaiset kävijät toisivat paikkaan rahaa jota kovasti tarvitaan valvontaan. Vielä kun nämä henkilöt harjoittavat vahvasti C&R kulttuuria, säilyy taimenkantakin koskemattomana. Toivetta täytyy kuitenkin kunnioittaa ja pitää verhot kiinni tässä asiassa.

aAANYHOOW, nyt kun Sarta oli hoidettu onnistuneesti, oli UKK-puiston reissulle rennot tunnelmat. Tarkoitus oli todellakin ottaa rennosti: nukkua pitkään, syödä hyvin ja kalastaa vain hyvällä säällä! 😉 Perille johtavan hiekkatien viimeinen 10km pätkä on todellista maastoajoa – suuria teräviä kiviä joiden välistä sade huuhtoo joka vuosi hiekkaa pois. Tällä kertaa oli kuitenkin enemmän maavaraa mukana, joten päästiin perille ilman ainuttakaan pohjakosketusta.

Meidän viikon rutiini koostui melko lailla samasta kaavasta joka päivä. Herättiin joskus 12 aikaan, syötiin aamupala rauhassa, kalastettiin leirin edustalla oleva pooli ja suunnattiin ylöspäin pelipaikoille. Meillä oli jo tiedossa hyvät kalaspotit, koska kerrankin olimme joella joka ei ollut aivan uusi meille. Tämä joki on itselle tullut sellaiseksi joeksi missä näkyy taatusti kalaa ja sitähän näkyi paljon! Hienoa seurata harjulta kaverin yrittäessä 60-70cm kalaa joka näkyy täydellisesti. Pohja on melko vaaleaa kiveä ja hiekkaa, joten voit seurata joka ikistä kalan reaktiota perhon uidessa ohi.

En tästä rupea raapustelemaan sen tarkempaa raporttia tylsien rutiiniemme takia, mutta onnistunut reissu oli kaiken kaikkiaan. Säät suosi, jo monettako vuotta putkeen, ja kalaakin tuli yllättävän hyvin. Olen alusta asti mieltänyt tämän joen todella vaikeaksi paikaksi, sillä veden kirkkauden takia kalat ovat todella arkoja. Vaikka kalaa näkyy, ei sieltä sitä helposti ylös saa. Tällä kertaa onnistuin kuitenkin heti ensimmäisenä päivänä haavimaan 50cm taimenen, jonka olimme spotanneet niskalta. Tämä toi virtaa suoniin makeasti. Seuraavana päivänä paukkuivat jo harri-enkatkin, kun klinkkiin pamahti 50cm harjus samasta paikasta. Perhoa oli ensin hakemassa pienempi harjus kun se kääntyi viimehetkellä pois. Tätä seurasi varovainen tuikki joka muuttui pian kovaan vääntämiseen. Harjus yllätti kovemmalla vastuksella kuin aikaisemmin saamani taimen.

Parin päivän päästä onnistun saamaan vielä 59cm taimenen, jälleen Simolla. Uskomaton perho! Kari puolestaan koki draamaa ylemmillä osilla kun lohen kokoinen taimen nappasi äkäisesti Caddikseen. Näimme kyseisen kalan hypyn jo aikaisemmin pitäessämme taukoa harjun päällä ja se näytti kuin todellakin joku lohi olisi hypännyt. Kari meni heittämään ja ei mennyt kauaa kun kala oli kiinni. Ensimmäisestä kunnon hypystä selvittiin, mutta kun kala päätti lähteä kovaa vauhtia alavirtaan kapeassa ja kovavirtaisessa kohdassa, ei siinä kevyillä vehkeillä paljon ehtinyt rukoilemaankaan. Siimat silmille ja vapa päin rantakivikkoa. Kala oli varmasti yli 70cm! Karin tyhjään katseeseen en keksinyt yhtään lohduttavaa sanaa, joten istuimme hiljaa harjulla ja tuijotimme virtaa.

Reissu oli kuitenkin kaikin puolin rentouttava ja joki jätti jälleen poltteen palata takaisin. Tämä on yksi uskomattomista paikoista mitä olen ikinä kokenut. Varsinkin jos saa olla yksin joella. Alkuviikon vietimme aika omissa oloissamme, mutta viikonloppua kohden alkoi paikallisia valumaan joelle. Oli aika lähteä kotiin.

Kiitos UKK-puisto, kiitos Sarta. Nyt haikein fiiliksin kohti Pohjanmaata ja arkea. Näyttää vähän siltä, ettei ennen rauhoitusta enää kalalle ehdi, joten painun verkkovarastoon kaivamaan haukisutit pölystä. Nyt alkaa krokotiilien metsästyskausi!

Leo

Ruoto